Mitäköhän tästäkin sanoisi. Voin nyt ensin kertoa tiivistelmän tunteistani tätä kirjaa lukiessa: puoleen väliin asti ajatukseni kävivät siinä vihan ja tylsyyden välillä. Sitten kun Lena ja Alex tapasivat toisen kerran, ajatukseni olivat siinä mukavaa ajankulua ja "nyt luen ihan kivaa kirjaa"- välillä. Ja lopulta ajattelin, että "..." ja "ihana". Voisin nyt silti sanoa, että en tykkää Lauren Oliverin kirjoitustavasta. Se ei vaan iske minuun, joten se vei puolet tämän kirjan mahtavuustehosta roskasäkkiin (oli taas hieno lause). Kuitenkin tämä juoni jätti minulle jotain ihailtavaa, joten eiköhän se ihan riitä. Ajattelin omaksikin ostaa, ja odottelen jatko-osia innolla.Miinus kirjoitustavasta (kaikilla on omansa, en vaan tykännyt tästä) ja lopusta. En tykännyt tämän kirjan lopusta ollenkaan. Se ei vaan iskenyt minuun (totuus saattaa olla että rakastin Alexia ihan liikaa). En myöskään tykännyt päähenkilöstä: sillä ei vaan ollut kunnon persoonaa. Alexillakaan ei ollut sellaista pysyvää luonnetta. Ensin se vaikutti siltä, että joo, tässä on tällainen omahyväinen kusipää, mutta totuus taisi ollakin, että se luonne vaihteli välillä niin paljon, että lopulta minun piti todeta, että ei sillä ollut luonnetta ollenkaan. Silti tykkäsin Alexista. Ja pidin muistakin hahmoista, kuten Hanasta ja Gracesta. Lenasta, eli päähenkilöstä, en kuitenkaan pitänyt ollenkaan.
Suosittelen tätä kirjaa melkeinpä kaikille, koska tästä löytyy sitä sci-fiä samalla tavalla kuin rakkauttakin ja brutaalia realistisuutta samalla tavalla kuin omituista ja liioiteltua fiktiiviäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti